Monta päivää on kulunut, ettei ole mitään ehtinyt kirjoitella, mutta jostain syystä aika menee ulkona ravaamiseen. Välillä tuntuu, että sainko tänään mitään muuta aikaseksikaan kuin vietyä koiria vuoron perään ulos ;) mutta mitäs tuosta :)

Nemon kanssa ollaan käyty tutustumassa paikalliseen eläinkauppaan: Nemo iloisesti tervehti kaikkia muita asiakkaita ja sitten loppuivat patterit, joten kävi kaupan lattialle tutimaan. Kenenköhän muun lapset on näin kilttejä lelukaupassa ? ;) Ollaan myös käyty Pussikoirien kentällä leikkimässä ja myönnetään...otettiin me muutoman kerran puolikkaat kepitkin :) Toisaalta sitä toivoo että kumpa tuo ei kasvaisi ikinä, mutta toisaalta tekee jo niin mieli päästä treenaan, että toivoo, että kasva jo. Mutta onneksi se ei ole mun päätettävissä...

Nemon kanssa on joka päivä opeteltu yksinoloa (tai kaksinoloa Pipsan kanssa) ja ompa se sen  aika hyvin oppinut. Enää ei tule itku, vaan touhuilee omiaan tai nukkuu omassa pentuaitauksessaan poissaollessani. Alussa itku tuli vaikka Anttikin ois ollu kotona. Tänään olin ekaa päivää töissä neljä tuntia ja molemmat haukut oli ollu tosi kiltisti. Yhdet pisut oli Nemolta tullu, mutta ei ollu itkeny perään, tai repiny sanomalehtiä tms... Myös sisäsiisteytta on opeteltu urakalla ja Nemo osaa  melko hyvin tehdä tarpeet jo pihalle, kynnyskysymys onkin ehdinkö itse salamana saamaan vaatteet päälle ja kengät jalkaan ennen kuin on pisut lattialla.

Eilen käytiin leikkimässä bordercollietyttöjen Divan ja Noomin kanssa. Nemo ei kauaa ujostellut, vaan lähti heti Divan kanssa leikkiin. Diva oli sängyn alla ja Nemo juoksi villisti välillä sängyn allle ja välillä ympäri huonetta. Melko hauskan näköistä touhua. Miksiköhän piti leikkiä juuri siellä sängyn alla ? Noomi ei ollut ihan yhtä innokas leikkijä, mutta kyllä sekin tuli välillä leikkiin mukaan :) Vähän aikaa riuhuttuaan, patterit loppui taas yhtäkkiä yllättäen ja Nemo kavi tutimaan..sitten lähdettiin kotiin. Anulle, Divalle ja Noomille kiitos, että saatiin tulla kyläilemään :)