Viime viikon torstaina käytiin Nemon kanssa ihan rutiinirokotuskäynnillä Kolin Maaritin luona Jokioisilla. Ennen rokotusta Maarit kuunteli taas sydämen ja nyt siellä kuului selvä sivuääni. Maarit kirjoitti lähetteen jatkotutkimuksiin

"Koiralla kuulunut pentuna vas.puolelta jännä ylimääräisen sydänäänen kuuloinen lisä-ääni. Nyt kuuluu erit. selvästi vasemmalta tavallisen sivuäänen kuuloinen suhahdus 3/6. Koiralla ei ole ollut mitään sydänvikaan viittaavia oireita." MK

No varasin sitten ajan jatkotutkimuksiin Hattulaan VetHaussiin Camilla Christiansenille, jossa käytiin eilen.  Nemo oli todella reipas poika ja antoi nätisti tutkia.  Ultraaminen oli mielenkiintoista katsoa ja kun lääkäri vielä jaksoi selvittää mitä siinä näkyi, niin ymmärsikin jotain. Tulos oli helpottava: Normaali koiranelämä saa jatkua, eikä sivuääni välttämättä vaikuta Nemon elämään koskaan millään lailla. Varmuutta ei tietänkään voida sanoa siitä, etteikö vaiva etenisi,  mutta ainakin toistaiseksi kaikki hyvin. Loppurapotissa luki seuraavaa.

"Sivuääni kuuluu selvästi. Pulssi oli tutkimushetkellä normaali 92. Sydämen ultaäänitutkimuksessa ei havaittu selkeää syytä sivuäänelle. Eteis.kammioläpissä havaitaan oikealla puolella lievää paksunemista. epänormaalia virtausta ei tässä kuitenkaan havaita. Silmämääräisesti sydämen supistuvuus on normaalia. Suosittelen sydämen tilanteen seuraamista 1-2 vuoden välein tai aikaisemmin mikäli sydänperäisiä oireita ilmenee" CC

Ihanaa! oman mielenrauhankin takia tämä oli tarpeelliista. Mä olen nyt niiiin helpottunut