Sunnuntaina kisojen jälkeen suunnattiin Humppilaan Pipsaa hoitamaan ja jäätiin myös yöksi, koska äiti ja isä lähti laivalle. Hienosti tuli Milou ja Pipsakin jo juttuun keskenään. Leikkiminen noin erikokoiseten koirien kesken vaan oli huisin hassun näköistä. Pipsa kovasti halusi leikkiä ,mutta ei oikein uskaltanut, kun toinen niin pieni, joten siksi leikittiin kaukoleikkiä...molemmat kutsuivat leikkiin tahollaan ja hypittiin ja pompittiin, mutta varsinaista kontaktia ei otettu missään vaiheessa

Maanantaina aksattiin. Ulla oli tuonut pätkän Jaakon radasta. Selvästi eilinen vähän painoi molempia, eikä suoritttaminen ollut ihan parasta mahdollista, mutta ihan ok. Treenien plussat ja miinukset:

+Kontaktit sujui taas mallikkaasti

+kepeillälla onnistu avokulmaan lähetys !

+pimeä putkikulma onnistui

- lopetti kepit muutoman kerran kesken

-radan taakaakiertohäsäkässä meinattii mennä vähän solmuun, mutta onnistuttiin kuitenkin ihan suht ok

Keskiviikkona Milou'lla oli pentutreffit Letkulla perhoskoira Auran kanssa  Alkuun Milou'ta vähän ujostuttu uusi ympäristö ja yli-innokas Aura, mutta alkukankeuksien jälkeen pennut painoivat pää kolmantena jalkana ympäri taloa Aika hauskan näköinen pari. Aura on aikas täpäkkä typy 

Tänään Lenkkeiltiin Saaressa Anskun ja länderityttöjen, sekä leijonapoika Lucaksen kanssa. Milou'kin pääsi ekaa kertaa porukkalenkille mukaan. Tytöt ei paljon Milou'sta piitanneet, jopa mummokoira oli ihan hiljaa, eikä komentanut Milou'ta kuten muita koiria yleensä. Kaikki taisi tietää että tuo on ihan vauva  vasta. Fyra koitti Milou'n kanssa vähän leikkiäkkin, mutta vähän hankalaahan tuo vielä kokoeron vuoksi oli  Kiitos mukavasta lenkkiseurasta