Tänään oli SUURI päivä pikkuisen Nemon ja koko meidän perheen elämässä. Tänään nimittäin haettiin pikkuinen Blue merle shelttipoika kotiin, nimeltään Milou 

Milou on Armisen Sirpan (Pilvimarjan) kasvatti ja kotoisin Vihdistä . Virallinen nimi on Pilvimarjan Iso Klaus. Nimi tulee H.C. Andesenin sadun mukaan, pentueen isä kun on kotoisin Tanskasta. 

Automatka sujui hyvin, vaikka jouduinkin yksin pennunhakureissulle, eikä Miloulle siis ollut kotimatkaksi sylipaikkaa. Milou kuitenkin nukkui nätisti lähes koko matkan (alkumatkasta itki n. 5min) pentuboksissa etupenkillä kuin vanha tekijä...mitä sitä suotta sressaamaan. 

Kotiin päästyä vastassa odotti Nemo ja Antti. Milou oli heti kuin kotonaan, ei arastellut yhtään Nemoa tai uusia paikkoja. Heti reippaasti tutkimaan uudet mestat ja kun sanomalehteäkin vihdoin löytyi, saattoi siihen käydä tekemään heti tarpeensa 

Kokonaisuudessaan eka ilta sujui kaikenkaikkiaan paremmin kuin osasin odottaa. Nemo ja Milou ovat tutustuneet toisiinsa hienosti, vähän on jo leikittykkin yhdessä.  Nemoa tosin taitaa Miloun pieni koko vähän jännittää...mutta sehän on ihan hyvä että on varovainen. Milou  myös söi hyvin ja käytiin myös jo ulkona molemmilla tarpeilla (!) 

Nyt se napero nukkuu tuossa vieressä...mielessä vissiin, että jaksaa sitten pitää mua koko yön hereillä  no katsotaan...

Huomenna ehkä jo ehdin räpsiä hieman kuvia...nyt en ole malttanut kameraa ottaa vielä käteen...