Alkukevät on ollut meidän poppoolla kiireistä aikaa...minulla uusi työpaikka, opinnot loppusuoralla, muutto Tammelaan, remonttia jne. jne. Koirien treenauksessakin kiire on valitettavasti näkynyt ja ollaankin nyt eletty aikamoista hiljaiseloa treenipuolella. Nyt näkyy kuitenkin valoa tunnelin päässä.

 

1239729759_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Toko-treenit on aloitettu nyt jo todenteolla itseksemme ja ens viikolla aloitetaan pentu jatko -kurssilla Forssan pussikoirissa.Nemolla alkaa vihdoinkin perusasento löytymään ilman suuria apuliikkeitä ja seuraaminenkin on selvästi edistynyt.  Kaukoja harjoitellaan myös paljon. Niistä tällä hetkellä vaikeimmat on selvästi seisomasta maahan ja istumasta seisomaan nouseminen.  Nemo on kyllä innokas tokoilija, mutta pinna pikku miehellä on vieläkin kovin lyhyt. Tosin enpä ole osannut vielä kovin pitkää pinnaa vaatiakkaan...ennen kuin nyt.

Agilityn maneesitreenikausi on myöskin nyt ohi, ja odotellaan kentän sulamista, että päästään kunnolla taas treenaamaan. Nemo pääsee omaan teiniryhmään ja pipsan kanssa jatketaan kilpailevien ryhmässä... Tällä hetkellä ollaan treenattu pelkästään kuivaharjoitteluna ohjausta ja rappusissa kontaktin nenäkosketusta.

Kentällä tuleekin siis taas vietettyä melko monta iltaa viikosta.

Myön näyttelypuolella on pikkuhiljaa taas eloa, kun 17.5 olen ilmoittanut Nemon Salon ryhmänäyttelyyn. Sitä ennen  ajattelin harjoituksen vuoksi kiertaa parit mätsärit kun lähikunnissa sattuu sopivasti olemaan. mutta niistä tuloksia, sitten myöhemmin...

Myös uuden koirakaverin Nemo on saanut: colliepojan nimeltä Jacky. Viime maanantaina oltiin uutta tulokasta katsomassa, ja heti pojilla löytyi yhteinen sävel. Jackyllä on hauska tapa jo nyt vaania ja Nemosta oli superkivaa viedä keppi, ja odotella sen kanssa niin kauan, että Jacky pikkuruisilla tassullaan taapertaa pihan toisesta päästä keppiä hakemaan.... Jacky vaaniii...hyppy..hyppy ja loikka....ja Nemo... ja keppi meni jo :D ja sama uudestaan... :)

 

1239729744_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1239729831_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1239729810_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Painia....

1239729852_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Oho! miten tässä nyt näin kävi :)

1239729777_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Äkkiä korjataan tilanne

1239729790_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

kuvat: Johanna Kuusi

Kyllä näistä pojista vielä hyvät kaverukset tulee...vähän kun Jacky kasvaa ja saa lisää vauhtia niin on leikkikin vähän tasapuolisempaa ;)