Tänään alkoi kauan odotettu Lentsun pitämä tokokurssi Turun kupittaalla. Lentsu on aivan mahtava opettaja ja paikkana Kupittaa on juuri sitä mitä me tarvitaan: häiriöitä on joka lähtöön: Jalkapalloa pelataan molemmin puolin, ohi kulkee ihmisä, koiria ja polkupyöriä, toisella laidalla on huvipuisto jne.

Ensimmäisenä otettiin merkkiä. Merkkiä ei olla treenattu pitkään aikaan ja  Häiriöt tekivät taas tepposiiaan ja Nemon pää pyöri kuin hyrrä. Loppujen lopuksi kun kävin merkin takana ensin hillumassa, tajusi Nemokin mistä oli kyse. Ongelmana vaan merkkiin kurkkiminen ja vinous. Nemo saisi mennä reilummin merkin taa ja jättää merkkiin kurkkimiset sikseen. No tätä treenattiin ihan lähietäisyydelta hetsaamalla kunnolla merkille ja suoritus parani huomattavasti. Lopuksi otettiin vielä merkin ohijuoksua, mikä oli meille ihan uus juttu. Eli namikuppi laitettiin reilusti merkin taa (3-4m) ja koira käskytettiin merkille, mutta saikin juosta namikupille. ensimmäisellä kerralla Nemo yhä jäi vinosti merkin viereen kurkkimaan merkkitörppöön. toisellakin kertaa houkutus oli silminnähden suuri, mutta nyt Nemo kykeni jo juoksemaan ohi. Lopuksi otettiin vielä tavallinen merkki ilman kuppia ja suoritus oli nyt parempi, Nemo meni reilummin merkin taa

seuraavaksi vuorossa oli liikkeestä seisominen. Nemon ongelmat tässä vinous ja paikalla pysyminen kun menen taakse. ensin vinoutta koetettiin korjata pallolla, mutta loppujen lopuksi parhaaksi menetelmäksi todettiin tässä vaiheessa etupalkka. Eli nyt vaan harjoituksia namikupilla ja lelut vähäks aikaa pois.  Tämän harjoituksen aikana tuli myös yksi ylitsepääsemättömän vaikea häiriö: Neito hädässä. Fyralla tuli kentän laidalla jotain murinoita treenien toisen narttukoiran kanssa, ja Nemonhan piti tietysti kesken kaiken suunnata auttamaan tyttöystävää hädässäKauheella murinalla hätiin, kunniakierros tyttöjen ympärillä ja takaisin töihin. Ääni oli siis mahtava, mutta pupu tuli pöksyyn kuitenkin...hassu Nemo Luulen että Nemo on ennemmin se "neito" hädässä, kuin Fyra

Paikalla makuu oli seuraavana vuorossa. Menin puun taa piiloon. Nemo makasi suht hyvin, pään pyöritystä lukuun ottamatta. Tähän avuksi otettiinkin   pää-temppu. Eli koiran pitäisi laittaa pää alas, koskettamaan maata käskystä. tätä nyt treenataan...

Lopuksi käytiin vielä kävelyllä Kupittaalla ja tivolin ympäristössä. Tivoli oli suureksi harmiksemme juuri sulkenut, joten hauskoja laitteita ei voinut kuin ihailla ulkopäin. Nemo ja fyra olis tietysti halunnut maailmanpyörään, mutta täytyy toivoa josko tivoli olisi paikalla myös ensi viikolla

Forssan päästyämme käytiin vielä pikku puistokävely...tai no koirien puistojuoksu. Nemo ja Fyra ei Fyran juoksun takia ole päässyt leikkimään kolmeen viikkoon ja riemu oli rajaton kun taas päästiin yhdessä leikkimään  Suuret kiitokset treeni ja leikkiseurasta Fyralle ja Anskulle...olipa taas kivaa!