Nemon kanssa Pussikoirien kentällä harjoittelemassa hieman aksaa. Seuraamme liittyi myös ystäviemme shelttipoika Roki. Roki on Nemoa noin kuukautta vanhempi, mutta nyt oli hauska nähdä kuinka kokoero oli hurjasti poikien välillä tasoittunut.

Ensimmäisenä otin putkea ihan suorana. Namikuppi putken päässä. Enää ei Nemoa paljoa tarvitse "työntää" putkeen, riittää kun linja on oikea. Pikku hiljaa laitoin putkea kaarevammalle ja muutin lähetypaikkaakin hieman hankalamaksi. Nemo alakaa olla jo melko taitava tuon putken suhteen. Osaa jo itsekkin hakea sen suuta.  Vaikka onhan se sitä päässyt toki harjottelemaankin jo jonkun aikaa kun aina Pipsan reeneisää mukana ja pari putkitoistoa joka kerta on otettu.

Seuraavaksi otettiin "hyppyjä" eli kaksi estettä peräkkäin, rimat maassa. Namikuppi takana. Näytin ensin Nemolle missä nami on ja lähetin sen jälkeen hakemaan sen. Irtoamisia on jo harjoiteltu sekä lelulla, että namilla, joten siltä osin homma jo tuttua. Eikä nuo esteet tuntuneet mitenkään vaikuttavan.

Viimeisenä lisäsin suoran putken esteiden jälkeen ja namikuppi vastai putken päähän. Lähetys molempien esteiden takaa. Hienosti Nemo tajusi homman idean ja vaikka Roki temppuili vieressä Nemo keskityi omaan hommaansa. Taitava pikkumies !

Samoja hommia koitettiin sitten vielä Rokinkin kanssa, mutta helpotettuina koska Rokille tämä oli eka kerta agilitymaailmassa. Mentiin pelkkää putkea ja yksittäistä estettä ja irtoamista.

Viimeiseksi tehtiin pientä tokotreeniä ihan istumisten ja maahanmenojen muodossa niin että molemmat pennut teki omia juttujaan. Roki kun ei toisten koirien läsnäollessa töitä ole tehnyt, niin tuotti alkuun pientä hankaluutta. Nemosta sen sijaan huomasi kuinka pentukurssista on tosiaan ollut hyötyä. Rokin läsnäolo ei vaikuttanut juuri mitenkään....hieno poika! Ja kiitos Anu pentukurssin järjestämisestä!

Lopussa koirille iso kiitos ja leikkimään. Hauskannäköistä, kivaa, tasapuolista leikkiä. Ihanan saman kokoisia, eikä kumpikaan liian vahvoilla. Vuoron perän ajettiin toista takaa, välillä painittiin ja välillä kaivettiin yhdessä kuoppaa :)...pitäisköhän poikien perustaa maansiirtofirma... Harmi että kamera jäi kotiin...vaikka tuskin kuvissa ois näkyny muuta ku kaks hännäpäätä ;) Kiitokset Rokille mukavasta leikkiseurasta...toivottavasti pian leikitään taas!