Sunnuntaina oli Milou'n eka kyläilypäivä. Mun ja Antin kihlautumisen kunniaksi äiti halusi kutsua Antin äidin ja meidät Humppilaan kahvittelemaan,ja tottakai koiratkin pääsi mukaan. Milou tutustui siis moniin uusiin ihmisiin, mukaanlukien mun veljenpojan Rikun (4v.). Alkuun Milou'ta vähän jännitti, (varsinkin tuo äänekäs ja vauhdikas pikkumies Riku), mutta pikkuhiljaa Milou uskaltautui myös Rikun kanssa leikkiin. Riku oli ihan myyty Kotiin viemisiksi milou sai vielä uudesti sisutetun kuljetusboksin kun Riku piirteli hienoja "julisteita", jotka sitten tietysti piti teipata boksin seinille aika somaa

 

Maanantaina Milou oli ekaa kertaa yli tunnin yksinään tai siis Nemon kanssa kaksin kun minä kävin hoitelemassa asioita. Milou on kyllä niiin reipas, oli ollut tosi kiltisti Puolilta päivin lähdettiin taas Humppilaan mun vanhempien luo, tutustumaan Pipsa-koiraan. Pipsahan siis nykyään viettelee leppoisia eläkepäiviä Humppilassa. Tutustuminen sujui hyvin, ja vähän olis näiden nuorimman ja vanhimman tehnyt jopa mieli leikkiä keskenään. Ihan kauheasti en kuitenkaan uskalatanut antaa, kun Milou on niin pieni Pipsaan verrattuna, ja toisaalta Pipsa on niin "tiukkis" jossain asioissa...eli ois saattanut sanoa vähän turhankin kovasti jos Milou olis tehnyt jotain sopimatonta. 

Humppilasta tullessa kotimatkalla poikettiin Elonkiertoon lenkille. Milou kulki suurimman osan matkassa takin sisässä sylissä, mutta välillä pääsi myös juoksemaan Nemon kanssa. Matkan varrella "harjoiteltiin" hiukan luoksetuloja. Tuo on kyllä niin kiva lenkkipaikka tuon pienenkin kanssa. Vähän kun vielä tyyppi kasvaa, niin saakin juosta jo koko matkan

Illansuussa suunnattiin Nemon kanssa BH-treeneihin. Olipas kyllä kiva pitkästä aikaa ottaa näitä tokojuttuja jonkun silmän alla. Alkoi oma motivaatio tähänkin tekemiseen taas kasvaa. Pitäisköhän toi BH- koe ottaa nyt Nemon ensi kesän tavoitteeksi? Kiitos treeneistä mukana olleille

BH-treenien jälkeen juoksujalkaa kotiin hakemaan Milou kyytiin ja siitä agilitytreeneihin. Oli Anskun vuoro tuoda rata ja se oli seuraavan lainen:

 

Ensin treenattiin mustat pallukat, sitten valkoiset. Ekalla radalla meillä ei ollut suurempia ongelmia. Nemo toimi hyvin ja irtosi hienosti. myös 9-10 esteen välisen hypyn leijeröinti onnistui. Tokalla radalla ainoat "ongelmakohdat" oli 5 hyppy ja 10 putken pää. Vitoselle  tein sylivekin. Se onnistui muuten hyvin, mutta jostain syystä parilla kertaa Nemo kääntyi väärään suuntaan. Tätä ei olla kauhesti tehty, ja aina Nemolle nuo missä minä olen paikallaa on ollut hankalia. Tein tätä pätkää siis vähän myös erikseen. Putkelle 10 en meinannut millään ehtiä ohjaamaan nemoa riittävän ajoissa. Tein 7 hypylle leikkauksen ja siitä Nemo lähti hyvin 8 ja 9 hypyille, mutta väärä putken suu imi Nemon aina niin vahvasti että sain olla todella tiukka, että sain sen kääntymään sylkkärillä oikeaan päähän putkea. Nemo kyllä irtosi hyvin oikeaan päähän jos vain sain sen käännyttyä riittävän ajoissa.

Summa summarum, oli oikein kivat treenit ja kiva rata. Nemo toimi hyvin ja teki innoissaan töitä. Jopa kontakteille jätetyn kinkkupalkan jälkeen palkkautui yhä pallostakin....eli virekin oli hyvin kohdillaan. A:n kontaktit oli ok, mutta vähän tuon A:n treenaamattomuss kyllä näkyy. Nemo tulee jotenkin niin kovaa, ettei jarrut pidä, ja siksi kontaktit venyy. Pysähtyy siis kyllä kuten pitää, mutta tassut saattaa olla siinä vaiheessa jo kaikki maassa. Tämä tuskin on ihan kauhean vakavaa, kun kuitenkin yrittää tehdä oikein, ja nopea A on toisaalta myös hyvä asia, mutta tätä täytenee kyllä treenata.   Ratojen välissä myös Milou pääsi autosta torkkumasta katsomaan agilitytreenien touhuja. Nyt vaan ihan katseltiin ja vähän leikittiin pallolla siinä sivussa. Vähän Milou'ta taisi ison ja äänekkäät koirat jännittää, mutta ensi kerralla varmasti on jo paljon rennompi Kiitos kaikille mukavista treeneistä