Viime lauantaina osallistuttiin shelttien agilitypäivään. Kouluttajana toimi Komulaisen Mirva.  Milou oli omassa ryhmässään (jossa oli myös Ansa-sisko ja Kovu Veli) ja Nemo omassa kisaavien ryhmässä. Penturyhmän kanssa kuivaharjoiteltiin kiertoa ja ohjauksia ensin pihalla, josta siirryttiin sisälle treenaamaan hypylle irtoamista, ennakoivaa valssia hypyllä ja puomin kontaktia. Milou suoritutui kaikista tehtävistä oikein mallikkaasti ja kontaktille saatiin myös vähän uutta vinkkiä :) Loppuun Miloun oli vielä ihan pakko päästä tekemään putki muutomaan kertaan...se kun on sen mielestä ihan kaikista parasta tällä hetkellä :) Nemon kanssa tehtävät olikin sitten vähän haastavampia. Mirva oli rakentanut 21 esteen radan mikä tuntui nyt ihan toooosi pitkältä, talvi kun on treenattu enemmänkin vaan pikkupätkää. Nemosta huomasi, että takana oli kahden viikon tauko, koska sehän lähti ekalla radalla ihan käsistä. No toka yritys olikin sitten jo vähän nätimpää menoa. Yllättäen taas kerran kritiikkiä tuli mun ohjauksesta ja niinkin perusohjauksesta kuin valssi. Saisin valssissa ottaa reilumpia askeleita, eikä pitäisi sipsuttaa. Niin että valssi on liikkeessä kokoajan. Nemo sai kehuja, että se kyllä osaa ja sille on asiat opettu hyvin, että nyt vaan omaa ohjausta parantamaan.

Tässä hieman kuvastoa päivältä. Kuvaaja: Sirpa Saari

Kierron harjoittelua

poseerausta: Kovu, Milou, Ansa

Milou kontaktilla

Agilitypäivän jälkeen Nemo pääsi Fyssari Tanja Kotin käsittelyyn. Tällä kertaa pahoja jumeja ei löytynyt ja mikä parasta: Enää ei löytynyt möhnää kyljistä eli Nemon ruokavalion muutos on auttanut. Ihan huippua!

Viikolla oltiin treenaamassa Anun kanssa tokoa pitkästä aikaa. Nemo treenasi noutoa ja seuraamista. Noudosta treenattiin kapulan palautus osioita Anun avustamana. Nemo kun laukkaa hienosti kapulalle, mutta palauttaa ravilla. No nyt tuli ainakin tosi hienoja palautuksia :) Seuraamisessa Anu toimi liikkurina. Nemo seurasi ihan huipusti, mitä nyt mä vähän sössin nuo täyskäännökset, että niistä saatiin kotiläksyä. Miloun kanssa otettiin "kaukoja", sivulle tuloa ja luoksetuloa...niin ja leikittiin. Milou on ihan äärettömän hätänen et mä saan olla sen kanssa tosi nopee, että palkkaan oikeista asioista. Tässä(kin) asiassa siis ihan erilainen kuin Nemo.  Kiitos Anulle uusista hyvistä vinkeistä...oli tosi kivaa...otetaan uudestaan pian :)  Treenien jälkeen paineltiin vielä lenkille uusiin maisemiin mukana Anu ja tytöt: Noomi, Diva ja Maya. Lenkin päätteeksi kaikki koirat taisi olla enemmän ja vähemmän kuraisia ja kotona huomasin vielä ihanaksi yllätykseksi, että Nemo oli astunut johonkin öljyläikkään jossain...oli tosi helppo puhdistaa valkoisesta tassusta :P

Eilen lenkkiseuraksi saatiin Ansku, tytöt ja Lucas. Eipä olla niitäkään nähty varmaan  kuukauteen. Pojat oli onnesta soikeena ja Milou'kin paineli tyttöjen kanssa jo ku vanha tekijä. Kiitos lenkkiseurasta, olipa kiva jutella ja vaihtaa kuulimiset pitkästä aikaa :)

Ensi viikolla alkaakin sitten Dogitiimin kurssit: Nemolla toko- ja Millou'lla pentukurssi...jännittävää. Ja seuraavalla viikolla vielä Nemon agility. Että jos nyt ollaan eletty vähän hiljaiseloa muutama kuukausi, niin nyt on ainakin kurssia kurssin perään...Milou on ilmoitettu myös näyttelykurssille...huisia :)