Nemon ihan ensimmäiset ns. omat treenit alkoi tänään kun Anun vetämä teini -ryhmä aloitti harjoitukset. Osannotto oli ensimmäisellä kerralla hieman vähäistä, mutta se ei meitä ja menoa haitannut. Treenaamassa ryhmässä oli tällä kertaa tolleri Nancy ja bordercollietytöt Noomi & Diva. Ensimmäinen rata oli suht simppelin näkoinen ohjausharjoitus.

1240744760_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Tosin pikku Nemolle ja minulle ei ihan niin simppeli Hymy Ensimmäisellä kierroksella esteiden välit pidettiin melko lyhyinä, mutta toiselle kierrokselle niitä sitten pidennettiin.

Nemolla alkaa jo vauhtia treeneissä löytyä ja pieni ja ketterä kun on niin minä en tahdo oikein pysyä perässä. (Tosin rimatkin vielä lähes maan tasossa, että siitäkin lisää vauhtia) Helposti myös sorrun liikaa kumartelemaan(mikä sekin hidastaa omaa vauhtiani) enkä Nemoa jostain syystä vielä osaa ohjata kuten Pipsaa(No harjoitus kai tekee tässäkin mestarin). Pitää vaan alkaa jo vaatimaan pikku hiljaa enemmän, ja itsekkin muuttaa asennetta tuohon pieneen mieheen (Aina jotenkin sortuu ajatukseen, että kun se on vielä niin pentu)...

Nemon suurin ongelma radan suorituksessa oli irtoaminen. Nemo tuijottaa liikaa minua koko ajan, eikä siksi pysty irtoamaan. Tästä syystä pitääkin nyt alkaa vahvistamaan tuota irtoamista ja palkata aina jostain muualta kuin kädestä. Joko lelulla kun koira vielä edellisen esteen päällä tai namikupilla. Tätä siis vaan treenaamaan. Toinen kotiläksy meille oli tuon lähdön paikalla pysymisen treenaus. Alkaa ilmeisesti Nemo syttymään tähänkin hommaan jo niin, ettei pylly tahdo enää pysyä penkissäKieli ulkona

Oli kyllä mukavat treenit, ja ihanaa päästä vihdoinkin tuon pikku riiviön kanssa touhuilemaan ihan kunnolla Nauru Pitkä tie vielä sinne MM-kisoihin (mitkä siis ehdottomasti tavoitteena Silmänisku ), mutta tästä se alkaa!

Kiitos Anu ihan superisti kun viitsit meitä valmentaa :)