Kirjoittaja
Pipsan, Nemon ja Milou'n kommelluksia kotona ja kisoissa
|
18.05.2012 - 13:25
Tänään meille tuli hoitoon pieni länderityttö Cinco (kohta 10 vk). Ihanan reipas pentu. Cinco heti meille tultuaan tutki paikat ja nopeasti allkoi kutsua jo poikia leikkiin. Nemohan on tunnetusti ihan huippu pentujen kanssa. Se osaa olla rauhallisesti ja antaa pentujen tehdä melkeinpä mitä vaan. Milou sen sijaan oli vähän kysymysmerkki. Milou on kyllä Cincoa usempaan kertaan nähnyt, mutta eri asia on tietysti kun pentu tulee meille kotiin. Milou olikin alkuun vähän ihmeissään, että mikäs juttu tää nyt on, eikä oiekin innostunu Cincon leikkiinkutsuista. Tarkkailinkin koko ajan, ettei Milou vaan pääse komentamaan Cincoa liian kovasti, Cinco kun on vielä niin pieni ja Milou taas välillä vähän turhan tiukkis. Mutta eipä siinä lopulta mennyt aikaakaan, kun Milou ja Cinco löysivät samalle aaltopituudelle ja sitten leikittiin. Milou osasi leikkiä tosi nätisti, eikä taklaillut tms. Cincoa ollenkaan. Lähinnä se oli sellaista kaukopainia...Cinco kiersi Miloa kuin kissa kuumaa puuroa, välillä läpsittiin tassuilla puolin ja toisin jne. Välillä leikittiin myös leluilla ja Milou jopa antoi Cincon ottaa lelun itseltään..oho ! Tämä oli hyvä harjoituspäivä Milou'lle. Sen täytyikin nyt kerrankin olla se fiksu aikuinen.
Hei, Minä olen Cinco



Voisinko mäkin leikkiä sillä pallolla?

Kiitos

Oi, ihania orvokkeija... taidanpa maistaa tosta äkkiä, ennen ku toi täti tulee ja kieltää...varsinkin mä tykkään näistä sinisistä...

Ota kiinni mandariini...


räyh

Välillä täytyy vähän huilata, että jaksaa... onkos tässä iso kenkä vai pieni pentu?

08.05.2012 - 15:50
Maanantaina meillä oli Vuorelan Lotan agilitytreenit. Lotta käy meitä kouluttamassa nyt kesän ajan kerran kuussa Rata oli pitkä ((27 estettä) ja haastava, mutta suoriuduin siitä molempien poikein kanssa kuitenkin suht hyvin.
Tässä jonkunmoinen muistista piirretty ratapiirros (ei mittakaavassa joten esteiden välit voi olla vähän eri)

Kotiläksyksi saatiin seuraavaa:
Nemo:
- putkijarrutus (este 17.)
- sivuttaisirtoaminen (esim. puomin leijeröinti) (esteet 22.-23.)
Milou
- takaakierto muurille (10.-11.)
- putkijarrutus (17.)
- sivuttaisirtoaminen (esim. puomin leijeröinti) (22.-23)
Iiris
05.05.2012 - 20:46
Tänään on ollut melkoisen ohjelmantäyteinen päivä. Ensin heti aamusta suunnattin Hämeen aluevalmennukseen Juha Kujalan oppiin. Molempia en raaskinnut koulutukseen maksaa joten mukaan pääsi vain Milou. Miloulle ajateelin myös koulutuksesta olevan enemmän hyötyä. Juha oli ensimmäiseksi tehnyt 20 esteen radan, joka lähinnä oli ajateltu kolmosluokan koiria varten. Juha sanoikin heti alkuun, ettei mitään stressiä, kaikki tekee kykynsä mukaan. No Miloullahan ei (tietenkään ) ollut radan kanssa hädän päivää. Ei se nyt ehkä mitään kaikista näteintä ja siistintä menoa ollut, mutta kuten Juha sanoi "tässä lajissa ei tyylipisteitä jaeta". Radalla olleita keppejä me ei Milou'n kanssa tehty (koska ovat vielä niin vaiheessa), mutta muuten rata suoritettiin heti puhtaasti. Juhan kanssa katsottiin muutomia vaihtoehtoisia ohjauksia ja sain kyllä oikein hyviä vinkkejä. Toinen rata oli myös 20 esteen kolmosluokan rata, ensimmäistä haastavampi. Sekin meiltä sujui ihan yllättävän hyvin. Vino puomille meno on Miloulle vielä paha ja sinne pitää ohjata huolella tai menee ohi. Tässä radassa meillä oli asennetta kun aikaa ei ollut yhtään tuhlattavaksi. Jopa persjätöt tiukissa kohdissa onnistui kun asenne oli oikea. Mehän mennään vaikka läpi harmaan kiven jos niin päätetään! Tämä oli meille eka kerta Juhan opissa ja saatiin kyllä ihan hyvää palautetta. Enemmän saan kuulemma alkaa luottamaan koiran taitoihin ja lisätä etäisyyttä ohjauksissa (äh, juuri kun olin sisäistänyt sen että Milou pitää viedä esteille ). Tähän saatiin myös pari hyvää käytännön treenivinkkiä. Juhan mukaan Milou teknisesti jo niin taitava, että heti kun kepit kunnossa ja kisaikä täynnä niin kannattaisi kuulemma ykkösluokka käydä korkkaamassa alta pois. Muuten tulee vaikeaa (jos ei jo tule) kun ykkösluokan radat niin suoraviivaisia.
Iltapäivällä oli Nemon vuoro...mutta kyseessä ei ollut toko...eikä agility...eikä koiratanssi...vaan pallopaimennus. Aika hauska laji tuokin. Ja Nemo tuntui tykkäävään. Olisihan tuo varmasti ainakin hauska mielenvirkistyslaji silloin tällöin. Eli ei muuta kuin jumppapallon ostoon. Kuvasatoakin toivottavasti tältä kurssilta on jossain vaiheessa tulossa....
Loppuun täytyy vielä mainita, että pojat on taas löytänyt uuden rakkauden...pienen pienen länderitytön nimeltä Cinco...ihana 
01.05.2012 - 17:44
Maanantaina oli Anu Dogitiimistä kouluttamssa tokoa. Nemon kanssa pohdittiin hypyn vinouden korjaamista (joskin nythän Nemo esitti täydellisen suoria hyppyjä ). Treenattiin myös hyppynoutoa ja varmuutta palautukseen, eli että vaikka heitto menisi vinoon, niin silti palautus tulisi hypyn kautta. Anu myös huomasi, että olen huomaamattani lopettanut aina liikkeen kapulan palautukseen vaikka liike ei vielä siihen lopu...eli Nemon pitäisi palautuksen jälkeen pysyä vielä hetki rauhallisena sivulla, siihen asti että tulee tuomarilta kiitos. Tähänkään en itse ollut kinnittänyt huomiota ollenkaan. Kaikkea sitä huomaamattaan alkaa tekemäänkin.
Miloun kanssa katsottiin seuraamista. Anu kehotti opettamaan Miloun peruuttamaan sivulla, jotta oppisi kokoamaan itseään. Tällä hetkellä Milou pyrkii vähän edistämään seuraamisissa, mikä vaikeuttaa käännösten tekemistä. Nyt täytyykin kiinnittää erityistä huomita palkkaamiseen oikeasta paikasta. Palkkaus olisi mäys hyvä tapahtua niin että otan namin oikealla kädellä oikeasta taskusta, siirrään vasempaan käteen takakautta ja palkkaan. Silloin Milou ei ota etutassuilla askelta sivulle, kuten jos palkkaan suoraan vasemmasta taskusta namin ottaen. Seuraamisen lisäksi pyysin Anulta vinkkejä noudon opettamiseen. Jatkossa aletaan treenaamaan kapulan pitämistä naksulla sheippaamalla.
Tiistaina käytiin treenamassa Feeniksillä. Miloun kanssa naksutin kontaktin pitämisestä, treenasin ruutua ja otin paikallamakuun muiden treenajien kanssa. Nemo treenasi luoksetuolon pysähdystä, seuraamista ja paikallamakuuta. Luoksetulon pysähdys valuu ja valuu ja tuntuu että kaikki keinot alkaa olla käytetty ja sitä en vaan saa terävämmäksi. Kyse ei ole siitä ettei Nemo pysähtyisi, mutta se ei ole sellainen näyttävä STOP vaan se on ennemminkin sellainen askel, kaks, stoooooooop. Mä tahdon sellaisen STOP version !
Loppuviikosta treenailtiin tokoa kotosalla ja mm. naksuteltiin molempien kanssa noutokapulan pitoa. Nemo treenasi metallilla ja Milou ohjatun kapulalla. Perjantaina käytiin Annariinan ja jengin kanssa Mustialassa lenkilla. Pitkästä aikaa Askullakin oli koko popppoo mukana. Olipa mukavaa lenkkeille ihanassa kevätilmassa. Poikia vaan taisi vähän harmittaa kun Fyra ei ollut nyt niin leikkisä kuin yleensä..taisi isot tytöt taas pitää vähän liian tiukkaa komentoa. Lenkin lopuksi annettiin myös Anskulle pentuboksi lainaan...nyt odotetaan jännnityksellä koska päästään tutustumaan uutteen tulokkaaseen Cincoon. Siitä tulee Miloun uusi tyttöystävä (tottakai), Fyra kun on Nemon (ja koko kulmakunnan muiden poikakoirien vaikke Nemo taida sitä tietääkkään).
Lauantaina käytiin aamusta treenaamassa Pukon kentällä rengasta ja niistoa. Loppuun otettiin myös tokon hyppyä. Milou tekee tokohypyssä pari peruutusaskelta kun pysäytän seisomaan. Tulee vissiin siitä, että olen heittänyt namia sille palkaksi pysähdyksestä. No mut ei kai se ole niin vaarallista kun siitä kuitenkin jää paikalleen seisomaan. Iltapäivällä olikin sitten Tanjan fysioterapia pojilla. Tällä kertaa Tanja ottikin vastaan meillä kotona ja pojilla oli vähän ihmettelemistä kun kotona haisi toisille koirille (aamupäivän aikana oli siis käynyt jo kaksi koiraa). Ensin käsittelyyn pääsi Milou...joka valitettavasti oli jumissa melkein joka paikasta. Tosin ihmekkös tuo...vähän väliä tullaan rappuset pää kolmantena jalkana alas, joka paikkaan pitää mennä täysiä ja välillä tehdään melkoisia hazardihyppyjä joista tullaan kuperkeikkaa alas. Minkäs toinen luonteelleen mahtaa. Nemo puolestaan oli huippukunnossa, pitkästä käsittelytauosta huolimatta. Ainoa jumikohta oli vasemmassa kintereessä minkä Tanja epäili Nemon tässä joskus lähiaikoina satuttaneen. Hyvin tulee kropan kunnosta esille se kuinka erilailla Nemo ja Milou kroppaansa käyttävät. Nemo liikkuu vapailla lenkeilläkin nykyään melkein vallan ravilla eli palauttelee itse itsensä, Milou tekee laukkapyrähdyksiä, hyppii kallioilla, kivillä jne. Nemo myös hakee palloa "viisaasti" eli ei mene mahaluisia viimeistä kolmea metriä pallon luokse syöksyen kuten Milou (jolle en muuten enää heittele palloa kuin silloin jos se on ainoa palkkausvaihtoehto). Kotona rappusissa Nemon meno näyttää kömpelöltä mutta toisaalta verraten Milou'hun joka vilistää rappuset niin että kuulostaa kuin mahan ala olisi tuhat jalkaa ja viimeisillä rappusilla on jo pääkin jalkana mukana, niin Nemon vaihtoehto on paljon vähemmän rasittava kropalle. Mutta ehkäpä tuo Miloukin tuosta joskus vähän viisastuu 
Vappua vietettiin Humppilassa. Treenatakkin ehdittiin vähän ja tehtiin mm. käskytettynä seuraamista, häirittynä paikallamakuuta ja käskytyshäiriöitä. Mutta kaikista kivointa pojista taisi olla kun sai molempina päivinä kirmata vapaana pitkin pihaa ja nauttia aurinkoisesta kevätilmasta.
 
Vappua juhlimassa Milou, Pipsa, Nemo ja Maggie

|
Pipsa
syntynyt: 15.10.2000
rotu: beagle/collie
harrastukset:
Agility maxi 2 (eläkkeellä)

kuva © Johanna Kuusi
Nemo
Funny Trick's Amazing Race
syntynyt: 18.7.2008
rotu: shetlanninlammaskoira
emä: Homeponds Kleopatra
isä: Amethrickeh In Ash
kasvattaja: Krista Leino, Funny Trick's
harrastukset:
Toko VOI
Agility Medi 3
Milou
Pilvimarjan Iso Klaus
syntynyt: 22.11.2010
rotu: shetlanninlammaskoira
emä: Sunsweet Blues Baby
isä: Zarvo's State of The Art
kasvattaja: Sirpa Arminen, Pilvimarjan
harrastukset: toko,agility ja paimennus

Menestys on matka, ei määränpää
|